|
Etusivu Esittely Kurssit Tango & Tanssilava Boogie Tour A:koski Jäsenasiat Ajankohtaista Galleria Seuravaatteet Hallitus Yhteystiedot Historia Kurssit ym. muualla Linkit Yhteistyökumppanit |
Tapahtunutta
Kevättä 2005
Näin kesän tanssilavakauden kynnyksellä voimme
iloksemme todeta, että seuramme jäsenmäärä on edelleen
kasvanut. Juuri jäsentemme ansiosta Tanssikas on ollut näyttävästi
esillä koko kevätkauden ja esimerkiksi 9.4 järjestimme
tanssikasta ohjelmaa Kuntotalon tansseihin.
Olemme pyrkineet syksyn jäsenkyselyn toiveiden mukaan järjestämään kurssitusta kuluneella kevätkaudella. Kouvolassa ja Taipalsaarella kursseja on ollut alkeista jatkotasoon ja tarjolla on ollut cha chata, parisalsaa, boogie woogieta, tangoa, hidasta valssia sekä fuskua. Huhtikuun boogie tourilla opetettiin hitaiden tanssitekniikkaa, jiveä sekä swingfuskua. Lisäksi opetusta on ollut ennen Kuntotalon tansseja. Syksyn kurssitarjontaa suunnitellaan parhaillaan ja kurssitoiveita otetaan vastaan edelleen. Seuraava näkyvä tapahtuma on valtakunnallisena tanssinpäivänä 29.4 yhteistyössä Kouvolan Terpsikerhon kanssa järjestetty tanssilajiesittely Hansakeskuksessa Kouvolassa. Tanssikkaan toiminta ei pysähdy kesäkaudeksikaan vaan esillä tullaan olemaan kesälavoilla ja eri tapahtumissa. Opetusta tulee olemaan esimerkiksi Tykkimäen Tanssipalatsissa, Pyhtään VPK:n lavalla sekä Kallioniemen lavalla niin ennen normaalitansseja kuin heinäkuussa järjestettävän tangotapahtuman yhteydessä. Näistä lisää myöhemmin, seuraa ilmoittelua! Mikäli aktiivinen toiminta kiinnostaa, niin ota yhteyttä ja tule rohkeasti iloiseen joukkoomme toimimaan! Edellinen sivu |
||