Meitä Tanssikkaan jäseniä on nyt tammikuun 2005 alussa 258.
Tässä syksyn toiminnasta hieman yhteenvetoa. Vuoden 2005 loppuun
mennessä oli tavoitteena saada 200 aikuisjäsentä ja se
on ylitetty jo nyt kirkkaasti. Nettisivut saatiin auki syyskuussa 2004
ja ne ovat todella yllättäneet suosiollaan. Hakuja on ollut
yhteensä 73 200 ja niitä on tullut 1655 eri koneelta. Haut ovat tulleet
useista eri valtioista, pääosin neljästä maasta
ja kaukaisimmat ovat olleet Yhdysvalloista asti. Keskimäärin
kävijöitä nettisivuillamme on ollut kuukaudessa noin1400.
Seuran toiminta on käynnistynyt todella dynaamisesti. On järjestetty
niin kursseja kuin muutakin toimintaa. Esimerkiksi yhteistyökumppaninamme
oleva Hotelli Sommelo pyysi meiltä ohjelmaa, jolloin järjestimme
pikkujouluajan naistentansseihin mieshuutokaupan. Myytävänä
oli miehiä jokaiseen makuun sekä yksi sonni. Myös juontajana ollutta
lehmää kyseltiin yleisön puolelta, mutta lehmänkauppoja ei
syntynyt kysynnästä huolimatta. *wirn* Seuran omissa pikkujouluissakin
väkeä riitti ja iltaahan jatkettiin luonnollisesti tanssin
merkeissä Kuntotalon puolella.
Seuran kurssitoiminta puolestaan alkoi komeasti noin 100 osanottajaa
keränneellä Boogietour-leirillä, joka järjestettiin Myllykoskella
elokuussa 2004. Tämän jälkeen Kouvolassa ja Taipalsaarella
järjestettiin useita lyhyempiä kursseja ja vielä toinen boogie
tour-kiertueleirikin. Boogie tour-leirejä lukuunottamatta kursseilla
oli keskimäärin noin 20-40 osanottajaa. Lisänä seuran
toiminnassa on ollut myös vapaaharjoitusvuoroja niin Kouvolassa kuin
Taipalsaarellakin.
Syyskausi oli kurssipuolella melko rock’n swing-painotteista, mutta
kyllä mukaan mahtui niin jenkkaa, hidasta valssia, tangoa kuin
lattareitakin. Kursseja järjestettiin niin alkeis- kuin jatkotasollakin.
Hyväksi lisäpalveluksi etenkin Kouvolan kurssitoiminnassa
on osoittautunut ns. ”tanssiolohuone”, johon on voinut jäädä
suihkuun, syömään ja viettämään aikaa
ennen Kuntotalon tanssien alkua. Vaikka samanlaista ”olohuone”-toimintaa
ei ole Taipalsaarella järjestettykään myös siellä
on käytettävissä suihku- ja keittiömahdollisuudet.
Lähitulevaisuudessa seura tulee lisäämään tanssinopetuksessa
omien ohjaajien vastuuta, mutta kuten tähänkin asti myös vierailevien
valmentajien kursseja on tulossa. Nettisivujemme toimintaosiosta kevätkauden
kurssit löytyvät tarkemmin, mutta todettakoon tässä,
että seura jatkaa samalla ”jokaiselle jotakin”-linjalla eli tarjolla
on niin perinteisiä lavatansseja kuin lattareita ja rock’n swing-tanssejakin.
Lisäksi järjestämme yhteistyössä Kouvolan Kuntotalon
kanssa kevätkaudella ennen tanssien alkua kurssitusta. Kaikenlaista
muutakin toimintaa on suunnitteilla. Uusia ideoita ja palautetta kannattaa
esittää rohkeasti – onhan tämä seura tarkoitettu
kaikille meille tanssista kiinnostuneille taitotasoon yms. katsomatta.
Kiitämme seuran yhteistyökumppaneita, seuran jäseniä
ja myös muita seuran toimintaan osallistuneita sekä nettisivuihin
tutustuneita kuluneesta syyskaudesta ja toivotamme tanssikasta vuotta
kaikille!
Edellinen sivu